Hogskolen i oslo


hogskolen i oslo

vuosina 1978-81 Mikko Majanlahti. Nätyllä opiskeli edelleen kaksi kurssia kerrallaan, mutta jo vuonna 2004 siirryttiin Teatterikorkeakoulun kanssa 32-vuotiseen kahden korkeakoulututkinnon rakenteeseen ja sen mukaiseen sisänottoon. Teatteriesitys tapahtuu aina hetkessä, ja historiallisessa ajassa kiinni olevana toimintana näyttelijänkoulutuskin muuttuu aikaansa heijastaen. Nätyllä kuitenkin oivallettiin myös EU:n myötä kasvaneet kansainvälistymisen mahdollisuudet ja vuosina Näty oli Tutkivan teatterityön keskuksen ja teatterin ja draaman tutkimuksen oppiaineen kanssa mukana EU:n suurimmassa teatterialan hankkeessa nimeltä Prospero. Nätyltä ovat teatteritaiteen tohtoreiksi valmistuneet Ilari Nummi 2007, Tiina Syrjä 2007 ja Mikko Kanninen 2012. Älykäs, rohkea, uudistuskykyinen näyttelijä ja muuttuva näyttelijyys ovat tavoitteita myös monialaisessa yhteistyössä toimivan nyky-Nätyn tulevaisuudessa. Vuotta myöhemmin koulutusohjelman johtajaksi valittiin Lasse Lindeman ja vuonna 1987 muodostettiin viimein itsenäinen näyttelijäntyön laitos eli NÄTY, joka sai käyttönsä tiloja myös Hämeenpuistosta. Siirryttiin käytäntön, jossa kaksi kurssia opiskeli yhtä aikaa ja koulutuksesta ehtivät kantaa vastuuta niin ohjaaja Jarmo Nieminen, puhetekniikan ja -ilmaisun lehtori Marja-Leena Haapanen kuin ohjaaja Mikko Viherjuurikin.

Real time oslo
Migos oslo 2017
Gratis svmmekurs for kvinner i oslo

Renvallin kaudella Nätyä kohtasivat myös uuden yliopistolain ja Tampereen yliopiston uudelleen järjestäytymisen haasteet. Se tuotti jo ennen vuosituhannen vaihdetta espanjaksi opeteltuja esityksiä ja oivalluksen siitä, miten vieraalla kielellä näytteleminen aktivoi näyttelijän kehon kieltä ja muistia. Ohjaajien ja dramaturgien lisäksi myös koulutettujen näyttelijöiden tarve oli kuitenkin ilmeinen. Vuoteen 1985 saakka uusia opiskelijoita otettiin vasta edellisen kurssin valmistuttua. Sprechzeit: Mo 11-13 Uhr, weitere Sprechzeiten des International Office: Do maisplukking oslo 14 - 17 Uhr. Sen tutkimusprojektit pyrkivät tukemaan ja kehittämän teattereiden taiteelliseen, tuotannolliseen ja tekniseen toimintakulttuuriin liittyviä käytäntöjä yliopistotason tutkimusta sekä julkaisuja unohtamatta. Sen osittaisia seurauksia olivat niin tamperelaisen teatterin voitokas modernismin kausi 1950-luvun lopulla, uusia kotimaisia teoksia ja kirjailijoita esiin nostanut näytelmäkilpailu, idea vuonna 1960 johtosäntönsä saaneen Draamastudion perustamisesta kuin Teatterimontun muotokin. Vuonna 2016 uusi opettajakunta otti menetelmän haltuunsa Pauliina Hulkon udmurtinkielisessä ohjauksessa Metsän koulussa.

Oslo spektrum seating plan
Dyr ly oslo
Flytetank oslo


Sitemap